Olen täällä jo kolmannen kerran(jos ei olisi muotinäytöstä kertoja olisi neljä) mutten vielläkään tiedä mitä teen täällä.
Kurssin tarkoitus on oppia käyttämään oma kamera.
Omistan käyttökelpoisia neljä.
Otin "vaikeamman", en ottanut huomioon ,että olen sisäistänyt Nikonin jo neljättä vuotta. Tunnen sen heikkoudet. Olen nukkunut se sylissä ja jopa ruokinnut kamerani jäätelöllä.
Eli tunnen kamerani.
Toinen vaihtoehto oli Canoni, vanha IX80, jonka olen sisäistänyt omaksi, jolla olen kuvannut noin kolme vuotta. Joka kirkasta kuvat paremmin, jolla kuvasisin blogia varten jos batterit eivät olisi niin kalliit.
Mutta, se siitä saarnasta.
Kerron kuin oivallan mitä teen.
Laitan tähän kuvat ensimäisestä kuvauskerrasta, eli noin 3 viikon vanhoja. Lisäilen näitä tiistaisin sitten.
Ja selitän.
Silloin puhuttiin järkiperäisistä kuvista ja fokusoinnista.
Sain kamerani sekoilemaan, sitten me päätimme, että katomme mitä eroa on automaatilla ja ...
no pari epämielyttävä minuttia, järjettömästi kuvia roskiksessa.
Olen muuten huomannut, että heitän nyt paljon roskikseen. Kuin käytin edellistä kamera sinne ei lentänyt melkein mitään.
Sitten katottiin asettelu, kultaisen leikkauksen säänöt ymm.
Tykkän näistä luennoista sillä ymmärän teorian.
Siis paremmin kuin ompelutunneilla.
Tehtävänannon ymmärtäminen on vielläkin vaikea. Tai siis tosi vaikeaa.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti