Oli kylmä marraskuun aamu, ensilumi pysyi maassa. Silloin minulle kerrottiin , että minulla pitää olla blogi.
Siis blogi, jonka en pelkä näyttää.
Siis semmonen,johon käytän aikaa ja jossa näytän saavutukseni.
Ja vielläkin koulun liittyviä.
Oman luonteni takia von sanoa, että tänne uppoa muutkin asiat ja proektini. Ehkä eivät kaikki, mutta suurin osa.
Mutta, nyt olisi aika tutustua.Olen Anna, päiväni tosiaan ovat harmaita- pitkiä ja auringottomia. Varsinkin talvisin.
Kohta olen täysi-ikäinen. Marraskuussa. Silloin blogiin ilmestyvät kakkujen kuvat, vaiken juhli.
Asun omakotitalossa perhen kanssa. Pienessä huonessa. Olen voinnut valita isoimman, mutta oman luonteni mukaan viihdyn pienessä paremmin.
Jos joku päättä käydä kylässä- soittaka, niin kerken vähän siivota. Koska siivous on mielestäni turha ja paras asioiden säilytyspaikka on lattia.
Teen monenlaisia projekteja, mutta suurimmaksi osaksi aikaa laiskottelen.
Nyt tulee lisäfaktoja joita voi olla lukemattakin:
-olen opiskelija, tällä hetkellä vaatetusalan. Kuin menin opiskeleman päättin,että säästän raha vaatte-kuluista. Nyt tuhlan kaksinkertainen määrä rahaa kankaisiin.
- olen maailman matkailija. Olen käynyt muistakseni 34 eri maassa ja 117 eri kaupungissa. Löysin ohjelman ,joka laske sen puolestani
-osan tehdä minta projekteja samaan aikaan, toisalta monet jää sitten keskeneräisiksi. joten nyt koitan "yksi projekti kerrallaan" taktiikka.
-kirjoitan myös järkeviä teksteja, mutta ne näkyvät toisissa blogissa.
Mutta yllämainitut faktat ovat tähän koulublogiin turhia- tämä on blogi muodista, ompeluprojekteista ja ajatuksista.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti