Translate

tiistai 25. marraskuuta 2014

Ja uudelleen kädet liimassa

Vähän lisää kuvia edelisesta viikosta.
Oltiin tänänkin tekemässä, mutta en halunnut pelästyttää luokkaamme kameralla.







perjantai 21. marraskuuta 2014

Kettu Repolainen

Pätchin tekeminen
 1. Kuvankäsittele värit oikeaksi
2.Printta kuvat  
3.Siirrä kankaallee "ihmeaineen " avulla
4.Revi paperi irti kuin aine on kuivunut 

Kettukysymys.

Nyt pitäisisi päättä minkä kuvaan otan koulujuttuja varten, eli mistä noista ketuista voisi tulla n.s. logo. Pahoittelen kaulajumppa

tiistai 18. marraskuuta 2014

Mustavalkoista

Kulkuessa koululla törmäsin yrittäjään, joka kertoi minulle "paikasta, minne ei saa mennä". Antoi myös ideoita, että mustavalkoisena se tule näyttämään hyvältä. 
Haluan sanoa hänelle kiitos. 












 On tosi kiva kuin sinua autiteen just noissa "kato tossa ehkä löytyy". Ne ovat joskus parhaimpia-pystyy katsoa toisten silmiin maiseman

Pala vaatetusartesaanin arkea

Tiistaisin omistan valokuvausta. Sain tänään "järkevän tehtävän" ja päätin samalla kuvata vähän osastoakin. 
Jotta ihmiset tietää missä oon. 

 Jotenkin kuin kamera on kädessä se materiaalinopin luokka on se kiinostavin. Ehkä katolta laskevan valon takia, ehkä yksityiskohtien ja ehkä muutenkiin.

Meidän projekti moodboard. Päälimmäinen mun mustavalkoinen, mutta näistä otan erilleen kuvat(kun ne ripustetaan ) ja näytän täällä.

 Ja lopuksi eksyin kivaan paikkaan. Nyt tiedän mistä voin haaveilla pitkinä kylminä aamuina. Täälä on jopa pehmeät sohvat.

torstai 13. marraskuuta 2014

Mekon korjaus tunnissa

Haluan sanoa erikoiskiitos äidille , joka halusi mekon 12mennessä.
Ja Selinalle joka kesti mun värkkeilyt koulupäivän aikana.
En tiedä kenelle enemmän.

Mekon piti lyhentää ja keksiä olkaimet , jotka voisivat peittää äitini leveät hartiat.

ja lopuksi kuvat ennen ja jälkeen

tiistai 11. marraskuuta 2014

Valinnainen valokuvaus

Olen täällä jo kolmannen kerran(jos ei olisi muotinäytöstä kertoja olisi neljä) mutten vielläkään tiedä mitä teen täällä.
  Kurssin tarkoitus on oppia käyttämään oma kamera. 
Omistan käyttökelpoisia neljä. 
Otin "vaikeamman", en ottanut huomioon ,että olen sisäistänyt Nikonin jo neljättä vuotta. Tunnen sen heikkoudet. Olen nukkunut se sylissä ja jopa ruokinnut kamerani jäätelöllä. 
Eli tunnen kamerani. 

Toinen vaihtoehto oli Canoni, vanha IX80, jonka olen sisäistänyt omaksi, jolla olen kuvannut noin kolme vuotta. Joka kirkasta kuvat paremmin, jolla kuvasisin blogia varten jos batterit eivät olisi niin kalliit. 

Mutta, se siitä saarnasta. 
Kerron kuin oivallan mitä teen. 
Laitan tähän kuvat ensimäisestä kuvauskerrasta, eli noin 3 viikon vanhoja. Lisäilen näitä tiistaisin sitten. 
Ja selitän. 


Silloin puhuttiin järkiperäisistä kuvista ja fokusoinnista.
Sain kamerani sekoilemaan, sitten me päätimme, että katomme mitä eroa on automaatilla ja ...
no pari epämielyttävä minuttia, järjettömästi kuvia roskiksessa.

Olen muuten huomannut, että heitän nyt paljon roskikseen. Kuin käytin edellistä kamera sinne ei lentänyt melkein mitään.

Sitten katottiin asettelu, kultaisen leikkauksen säänöt ymm.
 Tykkän näistä luennoista sillä ymmärän teorian. 
Siis paremmin kuin ompelutunneilla. 
Tehtävänannon ymmärtäminen on vielläkin vaikea. Tai siis tosi vaikeaa.