Translate

torstai 13. elokuuta 2015

Pitkän mekon alustava suunnitelma

Saimme tehtäväksi suunnitella pitkää mekkoa, joka sopisi meille, tyylin ja vartalon perustella.
En tiennyt, mikä sopisi joten päätti ratkaista asian ... Kokeilemalla kaikkia.
Päivällä katsoin inspiraatiokuvia. Avasin myös kansioita pinterestissä, joiden tarkoitus oli tulla ideakuvina päättötyöhön.
Koska suunnitelma muuttui, en tulee tarvitsemaan niitä.

Selaisin, ja ymmärsin, että mekkona jakautuvat kolmeen ryhmään muodon perustella. Merenneito, a-linjanneen ja n.s. Kermakakku.
 
Päättänyt kokeilla kaikkia kolmea, jotta voisin katsoa vartalon perustella. 
Valitettavasti,kuvia ei ole. Siis valokuvaus liikkeessä oli kielletty. Miksi? 

Mutta vaikka ei saanut kuvata , ihan tunnelman perustein, sain kuvan,että toi merenneito ei ole vartalolleni sopiva- se korosti lantiota. Tämä on just se osa , jota yritän piilotella,sillä se ei ole täydellinen.
 Parhaiten vartaloa imartele A-linjainen mekko, joka peitti vähän olkapäitä. Grace Kellyn tyyliin. 
Päätin otta sen suunnitelmissani käyttöön.
 Toinen mikä voisi olla hyvä esimerkki-Anna Karenina ja sen(elokuvaan 2013) valkoinen mekko
  

Puvun pitää viellä olla käytännöllinen, mikä tuotti ongelmia. Varsinkin värin ja pituuteen takia.

Tässä on alustava suunnitelma
Ja tässä kolme mekkoa, jotka lopulta syntyi. Lähempänä.
 
Yksiosainen. Vetoketjulla. Yläosassa pitsiä, jos jää aikaa-pitsit kirjattu helmillä,mutta se ei ole välttämätön. Kaunis, yksinkertainen, ehkä kaksvärinen(pitsit valkoiset-puku pastelliväriä)
Toinen yksinkertainen ja kaunis a-linjanneen mekko. Alareunassa pitsiä(niin kuin kaikissa malleissa), yläreunassa myös pitsiä ja...korseletti. Tämä auttaa mekon paikalla pysymistä mikäli laihdun/lihon.

Kaksiosainen ja todella soma puku. Tähän ei ole kehitelty pitsikoristeita. Alahelma, joka näkyy edestäpäin saa pois. Muuten mekko hight-low helmalla. Koristeiksi voisi vaikka kirjata yläosan, mutta kyseinen asia ei ole viellä päätetty.

Värit.
Periaattessa on 5 väriä ,joita voi laittaa tohon mekkoon.
Eli norsunluu, mintunvihreitä, viininpunainen, smaragdinvihreä, laventeli.
 
Luulen, että minkä värinen on mintunvihreitä kaikki aavistaa.
 Väriä en lyö lukkoon tällä hetkellä- mikä tulee materiaalihankinnassa vastaan-sillä pelataan.
Näin ei aiheutuu pettymyksiä





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti