12.1 Maanantai fiiliksessä olin koko päivän. Aamupäivällä kaupassa soitteli klassinen musikki. Joutsenlammen jälkeen odotin joautausmusaa mutt fiilis muuttui(musikin laittajalla). Myös maanantaina minua odotti "hieno yllätys", muttayllätyksen koko hienous ymmärsin vasta iltapäivällä. Nimittäin tulivat ale-listat.
Jos aamupäivän vietin hinnoittelemassa tavaroita(ja sevittämässä asiakkaille miksi minä kassan takana en voi myydä) niin iltapäivällä sain käsiini paperin täynnä epäselviä koodia ja selituksen "ne ovat osittain mekkoja ja kaikki tossa". Seuraavat kolme tuntia etsin koodin perustella mekkoja, laskin paljonko niitä on, etsin myyjän hinnoittelijan kanssa, kerroin hinnan ja paljonko. Joten päivä oli ihana
13.1 Tulin suurena ajatuksena, että nyt vain palvelen. No, aamupäivällä hoidin ale pyjamat, sitten sain juhlapuserot , bisnespuvut ja päivä loppui.Suurimman osan juoksentelin ympärinsä hinnoittelija kädessä. En nähnyt yhtäkään asiakasta, sillä alensin tuotteita.
14.1 Ja tämä rumba jatkuu. Eilen mietin , kenelle jää viimeinen ale-lista. Ja kenelleköhän se jäi? Ja viellä kolmesivuinen. Neuleita oli suurin piirtein ja puolenpäivän aikana sain ihanasti ensimmäisen sivun. Sillä se on 70% ale-lista oli ihana(suoraan sanojen) kaivaa kaikki 50% rekit etsimmässä yhtä tiettyä ties mikä neulepaita vihjena konelta "musta 1" tai "oranssi 3". Iltapäivällä jaktoin. Viimeisen kanssa sekoilin. Tiesittekö että possunvaaleanpunainen on pinkki? koneen mielestä on.
15.1 Ensimmäinen alerysäys. Vaihtui musat, vaihtui kuulutukset. Hintakyltit vaihtui tunnissa, kiitos minä. Loppupäivän tutustuin myymäläpäälikköön ja esitimme yhdessä suuria sisustajia. Siis laitettiin uusiksi ale-alueen. Kerkesin viellä viimeisessä tunnissa hälyttää ja henkaroida rekin. (n 50-70 vaatekpl) mikä ei oo kyll paha. Tytöt sanoo , että haluavat mut kesäduunin.
16.1 Päivä oli pilalla heti aamusta. Junat myöhästeli- minä en. Tein kaikenlaista, suuriksi osaksi pyöriin aluella ja katsoin ympärinsä. Vähän liikutettiin juhla-osaa. Otettiin täydennykset pois, häiritsin myymälänjohtajan kokousta, autoin ompelijan helmalyhennyksessä(mikä ei taas onnistunut, sillä hän silmämääräisesti osaa ja minä en) , lopulta otin sisään laatikon huiveja keksin niille hintalaput (sifonki) ja laitoin takaisin alkuperäispakkauksiin. Maanantaina huivierä jatkuu. Tämä vaati kyllä sorminäppäryyttä.
PS: pomo sanoi lähettää hänelle cv, turkoosikomistus roikkuu hintaan 94 ,eikä mulla ole siihen varaa, tytöt sellosta- tulkaa moikka, ja viellä- kuka kävi eurokangas-alessa?

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti